maanantai 30. huhtikuuta 2012

Viikonloppumatka.

Kello on 9.45.
Paikka on Boråsin Södratorget.
 Mihin tässä ollaan menossa?

Kuljettaja on pakannut  laukut bussiin ja
 Viki on iloinen kun kerkesi mukaan.
Kysyy, olenko viiminen?

Nyt lähdetään ja kaikilla on iloinen mieli.
Boråsi jäi taakse.
 Väinö pastorimme pitää aamuhartauden. Jaan laululehtisen ja kaikilla on Siioninkanteleet myös mukana.
  Laulu raikuu bussissa.
 Ruotsalainen kuljettaja kuuntelee sujuvasti suomalaisia laulujamme.
 Jopa pyytää laulamaan  lisää.
 Välillä hän kertoo  paikkakunnista mitä ohitamme.
 Hallands´åsissa pysähdymme syömään.
Pian kaikki saivat mitä halusivat.

Lyyli ja Juho kanssani tässä lähdössä ruokapaikasta.
Nyt on vatsa täynnä ja jatkamme matkaa etelään päin.
Suuntana on Trelleborg.

Nyt ollaan perillä.
 Hansa hotellimme, jossa on aikomus yöpyä kaksi yötä,
 on tässä vasemmalla. Tämä on ihan keskellä kaupunkia.
Nyt laukut hotelliin ja vähäksi aikaa lepäämään.
Sitten kävelemme juhlapaikalle.
Olimmekin paikalla ensimmäisinä.
Tässä siis odottelemme että Evankeliumijuhlat alkaisivat.
Luulimme että täällä on tervetuliaskahvit, mutta eipä ollut.
Kipaisimme ulos ja kadun toisellapuolella olikin pieni kahvipaikka. Sieltä tilasimme kahvit ja täytetyt sämpylät.

Tässä sitten iloisia juhlilletulleita odotusta täynnä.

Suomesta on tulossa neljä bussia 150 henkeä.
 Ihana tavata heitä kaikkia.

Taimi, Lyyli ja Mirja, ilme puhuu paljon. 
Onpas hieno peili.
Tässä juttelen Uddevallasta tulleiden kanssa.

No viimeinkin kaikki saapuivat ja paikkakunnan Eero ja diakonissa Elisabet toivottavat kaikki tervetulleiksi.
Siis juhlat saavat alkaa.
Juhlan aihe on " Hyvä elämä"
Sali om täynnä ja odotukset suuret.

Teemu pastori pitääkin ensimmäisen puheen.
" Hyvä osa"
Hän on Rsleyn yhteyshenkilö suomessa.

Triat lauloivat kauniisti.

Markku Näkki jakoi meille Jumalan sanaa.
Näin saimme jo ensimmäisenä iltana nauttia hyvästä rukihisesta leivästä puheissa ja lauluissa.

Sitten olikin aika mennä hotellille.
Hotellimme vieressä oli tällainen patsas joka suihkutti vettä.
Musta varis kävi suihkun alla ja minäkin meinasin tehdä samoin, mutta vesi oli sen verran kylmää etten sitä tehnyt.
Huomenna jatkamme juhlia. 

14 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Juhlat on päässeet hyvin alkamaan,ompa kummallinen patsas.Hyvää Vappua:))

Saila kirjoitti...

Mukavaa vapun aikaa ja juhlia teille!

Saila kirjoitti...

Mukavaa vapun aikaa ja juhlia teille!

A kirjoitti...

Oikein hyvät juhlat;))

Oikein kaunista ja keväistä Vappua, Sylvi.<333

Irma kirjoitti...

Kiitos Sylvi Että saamme seurata teidän matkaa juhlille menoa Onhan se hyvä tapahtuma Kuunnella kauniita lauluja ja hyvää sanomaa ja viellä tavata ystäviä On mukavaa matkan varrelta myös maisemia katsella
Hyvää Vapun päivää

mummeli kirjoitti...

Teillä kaunis vappujuhla, oikein hyvää tätäkin päivää sine!

Tuula kirjoitti...

Iloista väkeä ja siitä huomaa että juhla oli onnistunut :) Hauska patsas :D

Sussi kirjoitti...

isot juhlat!

Aikamoinen lintukylpy tuo patsas:)

sylvi kirjoitti...

ritva,
Saila,
Aili,
Irma,
Mummeli,
Tuula ja
Sussi.
Kiitos kommenteistanne. Toivotan teille kaikille oikein hyvää vappua ja ihanaa kevätpäivää. ♥

Suss o Kai kirjoitti...

Ni hinner ju knappt hem innan ni åker igen :) fullt upp hela tiden :) Kram Suss

sylvi kirjoitti...

Susanne Niin se on kun on eläkeläinen.
Kram!

AAMU kirjoitti...

Matkalla on hauskaa, kun pääse matkaan!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Matkat ovat mukava piristys arkeen.Kaunista toukokuuta.

Unelma kirjoitti...

Olen nyt katsellut juhlakuviasi ja mielen valtaa haikeus. Olisi mukava vielä joskus päästä mukaan teidän juhlillenne.