torstai 13. helmikuuta 2014

Sportlov- Hiihtoloma 2.

Aamulla heräsimme aikaisin.
Lunta oli satanut.
Syötyämme aamiaisen pakkasimme reppuun eväät.  
Pyssyt selkään ja metsästämään.
Ja näin laulaen>
sankar jylhän kuusiston.
Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön.

On vielä vähän hämärää ja sumuista.

Mennään tuonne päin, siellä näyttää olevan jälkiä.

Traktoritietä pitkin suolle päin.
Ei näy jälkiä.

Jään päällä oli joku liukastellut.

Tuolla näkyy niinkuin olisi joku liikkunut.
Pojat tähtäävät.


Pojat ampuivat. Johonkin osui.

Sehän oli vain puu. Tulipa isot reiät puuhun.

Jatketaan matkaa suon reunalle.
Ei yhtään karhua tullut vielä vastaan.
Kauriin jälkiä kyllä oli.

Pojat kuulivat jotain rapinaa. Olimme hiljaa. Sanoin että tuolla suolla voi olla montakin eläintä, mutta ne ovat ihan paikallaan ettemme niitä huomaa. Siinä samassa kun pysähdyimme, lähti jänis ihan melkein vierestä juoksemaan.
Samuel ampui ja sanoi osuneensa.
Anton sanoi ettei voi jänistä ampua, kun oli niin söpö.

Näimme tämän jo kaukaa ja ihmettelimme mikä mahtaa olla.
Kuka olikaan tuonnut tällaisen putken metsätielle?

Täältähän on hyvä tähdätä.

Sitten menimme ihan suonreunalle.
Ja pojat tähtäsivät ja mitä kummaa kolme kaurista juoksi toiselle puolelle suota.

Otin kuvaa mutta kerkesivät juokemaan niin kauas ettei tästä erotu.

Pojat olivat onnessaan kun olimme jo nähneet 3. kaurista ja yhden jäniksen.
Hirven jälkiä oli mutta itse hirvi ei tullut näkyviin.
No kohta jatketaan matkaa.
Minne siitä huomenna.
Björnen sover
Heippa.

8 kommenttia:

mielenkuviajatarinoita.Blogspot.com kirjoitti...

sellasta se on, ei niitä kauriita ja pupuja raatsi ammuskella edes leikillään, ovat niin kauniita. toivotaan uutta lunta että pääsee poijat hiihtämään tai mäkeen, muuten pittää rakentaa puusta autoja ja junia:)

Saila kirjoitti...

Teilläkin on sumuista! Ihan saman näköistä kuin täällä. Linnut jo livertävät keväisesti. Mukavaa hiihtolomaa!

seijastiina kirjoitti...

Mukavaa yhteiseloa :)
Onneksi pupuja ei ammuttu oikeesti.
Iloa päiväänne myös tänään ja kaikkea hyvää ♥

ritva kirjoitti...

Teillä on ollut mukava metsästys retki.Hyvää Ystävänpäivää.♥

Irma kirjoitti...

Kivoja kuvia. vai lähditte metsästämään no aika kivasti tee näittekin eläimiä. eihän niitä raaskii ampua ovat kaikki metsäneläimet niin ihania:)

sylvi kirjoitti...

KIITOS TEILLE KAIKILLE KOMMENTEISTANNE. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Unelma kirjoitti...

Eipä näy olevan lunta teilläkään runsaasti. Täällä meillä on jouduttu perumaan hiihtokisoja lumenpuutteen vuoksi.

sylvi kirjoitti...

Unelma, On todella ollut vähäluminen talvi.